Etsi tästä blogista

Saturday, June 12, 2010

Vihreän tee ja terveys

Parempi olla ilman ruokaa kolme päivää kuin päivä ilman teetä
-vanha kiinalainen sanonta



Ei taida olla olemassa toista ruokaa tai juomaa, jonka terveysvaikutusten lista olisi yhtä vaikuttava kuin vihreän teen. Kiinalaiset ovat tunteneet vihreän teen terveyttä edistävät vaikutukset jo muinaisista ajoista lähtien. Kiinalaiset ovatkin juoneet vihreää teetä jo yli 4000 vuotta. Kiinalaiset ovat käyttäneet vihreää teetä aina päänsäryn parantamisesta masennuksen hoitoon. Lähde

Nykypäivän tieteellisissä tutkimuksissa on löydetty pitävää tietoa vihreän teen terveydellisistä vaikutuksista. Länsimainen nykytiede vahvistaa sitä vanhaa viisautta, joka kiinalaisilla on ollut hallussaan jo tuhansia vuosia. Lähde

Yksi tällainen nykytieteen löydös on esimerkiksi National Cancer Instituten vuonna 1994 julkaisema tutkimus siitä, että vihreän teen juominen vähensi ruokatorven syövän esiintymistä kiinalaisilla miehillä ja naisilla miltei 60%. Purduen yliopiston tutkijat ovat puolestaan todenneet, että vihreässä teessä on ainesosa, joka hidastaa syöpäsolujen kasvua. Lisäksi vihreän teen on havaittu laskevan kolesteroliarvoja ja lisäävän hyvälaatuisen kolesterolin määrää kolesterolin kokonaismäärästä. Lähde

Positiivisten vaikutustensa ansiosta vihreä tee onkin yksi maailman tutkituimmista ruoka-aineista. Tutkimuksissa on havaittu, että vihreä tee saattaa vaikuttaa ehkäisevästi diabetekseen, korkeaan kolesteroliin, ylipainoon, syöpään, maksasairauksiin, verisuonien kalkkeutumiseen ja suolistotulehduksiin. Vihreän teen on havaittu jopa vähentävän pahanhajuista hengitystä. Koska tutkimustietoa on runsain mitoin, on mukana tietenkin myös poikkeavia tuloksia. Pääosin tutkimustulokset kuitenkin tukevat vihreän teen terveyttä edistävien vaikutusten olemassaoloa.
Lähde

Vihreät teet löydät täältä

Tämän artikkelin alkuperäinen versio löytyy sivulta bello.fi
Original source: bello.fi. Published with permit.

No comments:

Post a Comment

Followers